Ajankohtaista

Täydennyskoulutus ratamestareille

Posted on

Sunnuntainaan 28.1.2018 kello 13:00 alkaen, Paimion rastituvalla Kevolassa, Ilttulantie 101

Tilaisuuden kesto noin 2 tuntia

Koulutuksessa saa uusittua 1. ja 2. toisen luokan ratamestaripätevyyden

Tilaisuuteen otetaan 20 ensimmäisenä ilmoittautunutta.

Tilaisuus on maksuton osallistujille

Ilmoittautuminen 22.1.2018 mennessä sähköpostilla visa.koponen(at)k-piste.net

 

Myöhemmin keväällä, päivän mittainen 2. luokaa RTM-koulutus tulossa Helmi-Maaliskuun vaihteessa, tiedoittaan tarkemmin helmikuun alussa. Tarkoitettu pääasiassa uuden kortin hankkijoille, mutta kelpaa tarvittaessa 1. ja 2. luokan uusinnaksi myös.

Nuorisoasiat vuonna 2018

Posted on

Alueen toimintaan ei ole löytynyt henkilö nuorisoasioiden hoitajaksi, joten hallitus on tehnyt asian tiimoilta alla olevan päätöksen.

Nuorisoasioiden hoitaminen jää seurojen vastuulle. Tämä tarkoittaa sittä, että seurat sopivat keskenään nuorten alueellisesta toiminnasta.

 Tehtäviä, jotka esimerkiksi jäävät seuroille ovat seuraavia:

– valita ja lähettää joukkue alueotteluun

– valita ja lähettää joukkueet kultaisenkompassiin kilpailuun

– Järjestää ja sopia alueella järjestettävistä nuorten kilpailuista

– ehdottaa kauden päätyessä palkittavia nuoria

– sekä muita mahdollisia nuorten asioita.

 

Visa Koponen, VSS sihteeri

 

Avoimia tehtävia VSS-hallituksessa

Posted on

Varsinais Suomen Suunnistus on alueen suunnistavien seurojen yhdistys. Alueen toimintaan tarvitaan vapaehtoisia tekijöitä, jotka hoitava yhdistyksen sääntöjen mukaisia tehtäviä alueen suunnistuksen edistämiseksi. 

Tällä hetkellä alueen hallituksessa on kaksi avointa tehtävää täytettävissä ja kolmas avautumassa.

1.       Nuoriso-ohjaajan tehtävät edelleen avoinna

2.       Talousohjaajan tehtävät edelleen avoinna

3.      Sihteerin tehtävä täytettävissä vuoden 2018 alusta alkaen, hoidetaan tarvittaessa nykyisen toimesta vuoden 2018 loppuun.

Visa Koponen, VSS sihteeri

 

RTM-täydennyskoulutus siirtyy

Posted on

Syyskokouksen yhteydessä järjestettäväksi suunniteltu RTM-täydennyskoulutus siirtyy kouluttajien estyneisyyden johdosta. (Hannu muissa tehtävissä ja Sihteeri/varakouluttaja kiinni kokouksen järjestelytehtävissä)

Koulutus järjestetään alueella erillisenä tilaisuutena Joulu-Tammikuun vaihteen aikaan. Todennäköinen koulutuspaikkakunta on Paimio. Asiasta tiedotetaan tarkemmin lähempänä tapahtuma-ajankohtaa.

Lisäksi alue järjestää vuonna 2018 2. luokan RTM-koulutuksen uusille ratamestareille Helmi-Maaliskuun aikana.

Visa Koponen, VSS sihteeri / Koulutusohjaaja

Syyskokouskutsu 20.11.2017

Posted on Updated on

KUTSU, Varsinais-Suomen Suunnistus ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen.

Loimaalla

Maanantaina 20.11.2017 kello 18:00 alkaen

Kertunmäellä (Oripääntie 354, 32200 Loimaa) https://www.jankko.fi/tietoa-jankosta/tilat/

Kahvitarjoilu kello 17:30 alkaen

 

Kokouksen liittyvät julkiset tiedostot, kuten esityslista, valtakirja, toimintasuunnitelma ja yms. ovat tulostettavissa osoitteesta: https://varsinais-suomensuunnistus.fi/hallitus/kokoukset/

Huoma! Asiakirjoihin voi tulla muutoksia kokoukseen asti.

Tervetuloa kokoukseen!

Kokous on avoin ja julkinen, joten jokainen alueen suunnistusasioista kiinnostunut saa tulla seuraaman paikanpäälle, mikäli tilat eivät lopu kesken. Päätäntävaltaa on ainoastaan alueen seurojen valtuuttamilla henkilöillä ja perustajajäsenillä.

Peruttu! Kokouksen yhteydessä järjestetään ratamestarien täydennyskoulutus. Tilaisuus sopi myös kilpailun johtotehtävissä toimiville henkilöille.

V-S suunnistukselle uusi nuoriso-ohjaaja

Posted on

Alueelle haetaan nuoriso-ohjaajaa vuoden 2018 alusta alkaen.

Jos tunnet, että Sinulla on annettavaa alueen lapsille ja nuorille, tunnet suunnistuksen lajina ja omaat tiimityöskentelytaidot, laita hakemus tulemaan hallitukselle.

Alueella tehtäviisi kuuluvat:

·         kauden Aluekilpailuiden päivien ja järjestäjien sopiminen seurojen kanssa

·         kauden Nuori Suunta henkilökohtainen ja viestikisan järjestäjien sopiminen seurojen kanssa

·         Aluekilpailuiden ja Kultaisen Kompassin pisteiden laskenta ja joukkueiden kokoaminen

·         V-S suunnistuksen kotisivujen päivitys nuorten osalta, kilpailut, pistetilanne yms.

·          Palkittavien nuorten esittäminen suunnistuskauden päätyessä

·         SSL:n yhteyshenkilö nuorten osalta

Syyskokous 20.11.2017

Posted on

Syyskokous pidetään Loimaalla 20.11.2017.

Lisää infoa lähempänä kokousta.

ALUEOTTELU 2017

Posted on

Alueottelu käyty Tampereella 9.9.2017. Tässä tulokset.

Alueottelu 2017 – Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi

Kokonaistilanne

Satakunta           101       
Häme                174       
Varsinais-Suomi     90        

Sarjoittain

Alue           Satakunta      Häme           Varsinais-Suomi
H14            14(5)              25(5)              6 (3)              
H13            7 (4)              25(5)              14(5)              
H12            15(5)              24(5)              6 (3)              
H10            9 (5)              13(5)              24(5)              
D14            7 (2)              24(5)              12(3)              
D13            12(5)              26(5)              10(3)              
D12            18(5)              19(5)              9 (3)              
D10            19(5)              18(4)              9 (5)              

Suluissa huomioitujen alueottelijoiden määrä

Tulokset

H14

 1.  Isokallio Lauri             Häme             14:31       10      
 2.  Rantala Valtteri            Häme             14:47       8       
 3.  Alajoutsi Oliver            Häme             14:49       7       
 4.  Raitanen Konsta             Häme             15:23       0       
 5.  Yliaho Joona                Häme             15:29       0       
 6.  Niemensivu Miki             Satakunta        16:31       6       
 7.  Kallioniemi Jami            Satakunta        17:10       5       
 8.  Ahonen Jani                 Varsinais-Suomi  19:37       4       
 9.  Havu Eero                   Satakunta        20:06       3       
 10. Ylimaa Juho                 Varsinais-Suomi  21:27       2       
 11. Knuutila Tomi               Satakunta        23:06       0       
 12. Alanen Akseli               Satakunta        32:58       0       
 13. Haanpää Leo                 Varsinais-Suomi  Hyl.        0       

     Satakunta:14  Häme:25  Varsinais-Suomi:6  

H13

 1.  Liponkoski Aapo             Häme             12:01       10      
 2.  Syrjälä Elmeri              Häme             12:28       8       
 3.  Leinamo Tuomas              Häme             13:21       7       
 4.  Paananen Joonas             Varsinais-Suomi  13:30       6       
 5.  Holmroos Sakari             Varsinais-Suomi  13:38       5       
 6.  Palomäki Oskari             Satakunta        13:47       4       
 7.  Aho Rauli                   Häme             14:32       0       
 8.  Taura Kalle                 Häme             15:11       0       
 9.  Virtanen Aapo               Varsinais-Suomi  15:12       3       
 10. Lehtonen Elias              Satakunta        15:21       2       
 11. Axelin Eelis                Varsinais-Suomi  15:34       0       
 12. Salonen Niklas              Varsinais-Suomi  15:46       0       
 13. Arola Joona                 Satakunta        17:41       1       
 14. Kivioja Lassi               Satakunta        26:22       0       

     Satakunta:7  Häme:25  Varsinais-Suomi:14  

H12

 1.  Konttila Milo               Häme             11:56       10      
 2.  Koskinen Eemil              Häme             12:18       8       
 3.  Mäki-Laurila Anttoni        Satakunta        13:09       7       
 4.  Kulju Kalle                 Häme             13:14       6       
 5.  Tuominen Rami               Satakunta        13:44       5       
 6.  Ojala Aleksi                Häme             14:20       0       
 7.  Aalto Lauri                 Varsinais-Suomi  14:42       4       
 8.  Simola Jere                 Häme             14:45       0       
 9.  Kujansuu Aaro               Satakunta        15:12       3       
 10. Vaho Pyry                   Varsinais-Suomi  15:44       2       
 11. Niemensivu Roni             Satakunta        15:47       0       
 12. Haapala Juuso               Varsinais-Suomi  Kesk.       0       
 13. Lahti Paavo                 Satakunta        Hyl.        0       

     Satakunta:15  Häme:24  Varsinais-Suomi:6  

H10

 1.  Virtanen Onni               Varsinais-Suomi  13:29       10      
 2.  Juva Juho                   Varsinais-Suomi  13:42       8       
 3.  Syväterä Sampo              Häme             14:25       7       
 4.  Lamminmäki Aaro             Varsinais-Suomi  15:09       6       
 5.  Teerikoski Pyry             Satakunta        15:41       5       
 6.  Jalonen Samuel              Varsinais-Suomi  15:44       0       
 7.  Riikonen Eevert             Häme             17:01       4       
 8.  Kivioja Arttu               Satakunta        18:58       3       
 9.  Kallio Kaarlo               Häme             19:12       2       
 10. Peltotalo Vilho             Häme             19:44       0       
 11. Hannula Hugo Eemil          Varsinais-Suomi  21:47       0       
 12. Kujansuu Lauri              Satakunta        27:15       1       
 13. Koivula Lauri               Satakunta        27:33       0       
 14. Nurmo Olavi                 Satakunta        30:22       0       
 15. Immonen Tuomas              Häme             32:52       0       

     Satakunta:9  Häme:13  Varsinais-Suomi:24  

D14

 1.  Kontio Katri                Häme             15:23       10      
 2.  Tikkakoski Ilona            Häme             15:44       8       
 3.  Rantala Henna               Varsinais-Suomi  15:54       7       
 4.  Simola Rita                 Häme             15:56       6       
 5.  Ojala Jenny                 Häme             16:27       0       
 6.  Suopajärvi Julia            Varsinais-Suomi  16:47       5       
 7.  Leppänen Netta              Häme             17:23       0       
 8.  Koivunen Jutta              Satakunta        17:57       4       
 9.  Tuhkanen Suvi               Satakunta        22:54       3       
 10. Wahlsten Vilma              Varsinais-Suomi  Hyl.        0       

     Satakunta:7  Häme:24  Varsinais-Suomi:12  

D13

 1.  Valio Salla                 Häme             13:25       10      
 2.  Schmidt Emilia              Häme             13:25       10      
 3.  Yli-Futka Amanda            Satakunta        13:43       7       
 4.  Julkunen Siiri              Häme             13:52       6       
 5.  Matinheikki Liisa           Häme             14:14       0       
 6.  Haapala Jaana               Varsinais-Suomi  15:36       5       
 7.  Luoma Elli                  Satakunta        15:47       4       
 8.  Huhtala Vilma               Varsinais-Suomi  16:01       3       
 9.  Kemppainen Laura            Varsinais-Suomi  18:55       2       
 10. Laine Noora                 Häme             19:23       0       
 11. Nurmo Pauliina              Satakunta        19:47       1       
 12. Henttonen Kerttu            Satakunta        20:33       0       
 13. Myllykoski Venla            Satakunta        23:43       0       

     Satakunta:12  Häme:26  Varsinais-Suomi:10  

D12

 1.  Lillqvist Isabella          Häme             11:22       10      
 2.  Lehtonen Venla              Satakunta        12:26       8       
 3.  Koivunen Netta              Satakunta        13:34       7       
 4.  Juva Juulia                 Varsinais-Suomi  14:41       6       
 5.  Kulju Eevi                  Häme             15:24       5       
 6.  Kontio Kirsi                Häme             15:39       4       
 7.  Väistökoski Meri            Häme             16:05       0       
 8.  Punto Elli                  Häme             16:27       0       
 9.  Lehtimäki Liisa             Satakunta        17:56       3       
 10. Ahonen Jutta                Varsinais-Suomi  18:28       2       
 11. Kyllästinen Inka            Satakunta        18:35       0       
 12. Kavander Milla              Varsinais-Suomi  20:37       1       
 13. Lehtimäki Aino-Maria        Satakunta        23:09       0       

     Satakunta:18  Häme:19  Varsinais-Suomi:9  

D10

 1.  Koski Hanni                 Häme             12:56       10      
 2.  Laino Siiri                 Satakunta        15:33       8       
 3.  Lohtander Eerika            Satakunta        16:32       7       
 4.  Huhtala Lotta               Varsinais-Suomi  19:29       6       
 5.  Yliaho Reetta               Häme             20:25       5       
 6.  Laine Liina                 Satakunta        20:53       4       
 7.  Raukola Venla               Satakunta        21:18       0       
 8.  Laamanen Karoliina          Häme             22:28       3       
 9.  Lehtinen Miina              Varsinais-Suomi  28:11       2       
 10. Koskela Katri               Varsinais-Suomi  29:48       1       
 11. Leppälä Jasmiina            Varsinais-Suomi  31:41       0       
 12. Määttänen Stella            Satakunta        32:38       0       
 13. Lehtonen Vilja              Varsinais-Suomi  35:39       0       
 14. Koskinen Iida               Häme             Hyl.        0       

     Satakunta:19  Häme:18  Varsinais-Suomi:9  

Kultainen Kompassi 2017

Posted on

Kultainen kompassi 2017

ALUEEN KILPAILUT

  • AM-keskimatka 13.5.
  • Paras sijoitus aluekilpailuista: 15.5., 29.5., 19.6.
  • AM-pitkämatka 12.8.
  • Nuori Suunta henkilökohtainen 22.8.

KOHDERYHMÄ

  • Alue on nimennyt 4 alueellista kilpailua, joiden perusteella alue valitsee 4 tyttöä ja 4 poikaa/joukkue valtakunnalliseen finaaliin.
  • Vuonna 2017 valitaan valtakunnalliseen finaaliin vuonna 2003 ja 2004 syntyneitä suunnistajia. Joukkueeseen ei voi valita tätä nuorempia suunnistajia.
  • Alueelta lähetetään kaksi joukkuetta mukaan finaaliviikonloppuun. Joukkueiden urheilijat nimetään etukäteen.

PISTELASKU

  • Alueen osakilpailujen yhteispisteitä laskettaessa huomioidaan kultakin urheilijalta kolme parasta pistemäärää neljästä osakilpailusta.
  • Valtakunnallisessa finaalissa sekä alueella pisteet lasketaan sijoitusten mukaan siten, että voittaja saa 50, seuraavat 40, 35, 32, 29, 28, 27, ….., 3,2,1.
  • Mikäli alueen osakilpailuissa järjestetään H13- tai D13-sarja, annetaan sarjassa pisteitä kymmenen vähemmän, eli 40, 30, 25, 22, 19, 18, 17, …, 3,2,1.
  • Finaalissa yhteispisteisiin lasketaan joukkueen kolmen parhaan tytön ja kolmen parhaan pojan pisteet. Finaalin voittaja on suurimman pistemäärän kerännyt aluejoukkue.

JOUKKUEIDEN VALINTA

  • Vuonna 2017 valtakunnallinen finaali suunnistetaan 10.9. Tampereella ja järjestäjänä toimii Tampereen Pyrintö.
  • Urheilijat valitaan joukkueisiin alueen osakilpailujen yhteispisteiden perusteella.
  • Alueen joukkueisiin (2 kpl) juoksijat valitaan pisteiden mukaan paremmuusjärjestyksessä.

FINAALIVIIKONLOPPUNA LEIRI 13–14-VUOTIAILLE

  • Vuonna 2016 on finaaliviikonlopussa tarjolla leiri lauantaista alkaen. Leirin kohderyhmiä ovat finaalikilpailuun osallistuvat nuoret ja heidän taustallaan toimivan aikuiset (vanhemmat, alueen toimijat, seuravalmentajat). Leirille voivat osallistua myös 13–14-vuotiaat nuoret, jotka eivät ole aluejoukkueessa.
  • Alue maksaa joukkueiden leiri- ja kilpailumaksut sekä yhden kimppakyyditsijän matkakustannukset ja osallistumisen viikonloppuun. Muut osallistujat hoitavat ilmoittautumisensa ja maksunsa itse.
  • Suunnistusliitto maksaa yhden aikuisen / alue matkakustannukset (0,30 e/km) ja osallistumisen leiriviikonloppuun, kun alueen nuoret osallistuvat leirille ja tämä alueen aikuinen osallistuu lauantaina huoltajille suunnattuun ohjelmaan. Lisäksi alueen huoltaja valvoo oman leiriryhmänsä koko leirin ajan.

ILMOITTAUTUMINEN MUKAAN

  • Nuorten, jotka valitaan mukaan joukkueisiin, on kuitattava mukaantulo heti, kun lopulliset pisteet ilmoitettu. Tarkempi tieto tulee, kun loppupisteet laskettu.
  • Jos on jo tiedossa, että ei pääse mukaan, silloin heti ilmoitus osoitteeseen repo.pauliina@gmail.com.

 

AM-pitkä ja AM-viesti Yläneen Ristisuolla

Posted on

AM-pitkä ja AM-viesti suunnistetaan Yläneen Ristisuolla 12. ja 13. elokuuta. Mittaa toisistaan ottavat samanaikaisesti Satakunnan ja Varsinais-Suomen suunnistajat. Taso tulee olemaan kova. Viesteissäkin tullaan menemään maan kärkivauhtia. Tarjolla ovat hienot suunnistusmaastot. Muistattehan ilmoittautua!

AM-pitkä ja viesti 2017

Tervetuloa!

Köyliön Lallit ja Yläneen Kiri

Tiedottaja: Kauko Hakala kaukojo.hakala(at)gmail.com, puh. 0400 834 085